Kuukauden teema:
Joulukuu
Mannerheiminaukiolle Raatihuoneen edustalle joka vuosi kohoava joulukuusi on tuonut joulun tunnelman Kokkolaan yli 100 vuotta. Ensimmäisen kerran kuusi valaistiin sähkövaloilla jouluna 1905, samana vuonna, jolloin Kokkolan Energian toiminta alkoi. Verkostoasentaja Ari Hilli on ollut osaltaan jatkamassa perinnettä jo yli 30 vuotta.
”Kun aloitin työt Energialla kiinnitin lamppuja sekä tähden Vierimaan Hannun kanssa, ja sen jälkeen 30 vuotta Pätsin Oivan työkaverina. Viime vuodet Sääsksjärven Janne on ollut parina. Mukavaa hommaa tämä on. Nykyajan led-lamput ovat niin hyviä, että ne kestävät heilua tuulessa. Sekin oli mukavaa aikaa, kun Energian väen kanssa valaisimme myös Isokadun. Meillä oli radiopuhelimet apuna, jotta saimme valot syttymään samaan aikaan Raatihuoneen kuusessa ja Isokadulla.”