Toukokuu

Kaukolämpöä, prosessihöyryä ja sähköä kahdelta omalta voimalaitokselta

Kokkolan Energian voimalaitokset Power ja Voima sijaitsevat Kokkolan suurteollisuusalueella tuottaen kaukolämpöä, prosessihöyryä ja sähköä. Powerin voimalaitos oli alun perin Outokummun voimalaitos Outokummun aloitettua 1962 toimintansa suurteollisuusalueella.

Myöhemmin voimalaitos siirtyi ensin Imatran Voiman ja sen jälkeen Fortumin omistukseen, kunnes Kokkolan kaupunki osti voimalaitoksen Fortumilta vuonna 2009. Voimalaitoksistamme toinen, nimeltään Voima, aloitti toimintansa 2001. Voimalaitokset on yhdistetty toisiinsa höyry- ja kaukolämpölinjoilla, jolloin asiakkaille voidaan toimittaa energioita kahdesta suunnasta, mikä parantaa toimitusvarmuutta.

Teollisuuden kumppani

Kokkola Industrial Parkia (KIP) pidetään Euroopassa kiertotalouden edelläkävijänä teollisine symbiooseineen, joissa päätuotteita ja sivuvirtoja on siirtynyt yrityksestä toiseen jo vuosikymmenien ajan. Suurteollisuusalueen toimijat miettivät jatkuvasti uusia keinoja entistä tehokkaamman kiertotalouden toteuttamiseksi ja edistämiseksi, ja Kokkolan Energialla voimalaitoksineen on tässä kokonaisuudessa tärkeä rooli asiantuntevana, vakaana ja luotettavana teollisuuden kumppanina.

Power ja Voima toimivat useiden toimitusketjujen ja kuluttajien solmukohtana. Voimalaitoksissa yhdistyvät teolliset hukkalämmöt, maakunnasta suuntautuvat biopolttoaineiden toimitusketjut ja asiakkaina teollisuus sekä kokkolalaiset kaukolämpöasiakkaat ja sähkömarkkinat.

Vuonna 2024 voimalaitosten polttoaineen käyttö oli 581 GWh, sähkön tuotanto oli 83 GWH, lämpöenergian myynti 4487 GWh ja kaukolämmön myynti 315 GWh. Pituutta kaukolämpöverkolla oli 266,9 kilometriä.